Machine Gun Kelly

  
  The Circus, Helsinki

MACHINE GUN KELLY SUOMEEN SYYSKUUSSA


KEIKKA:
Machine Gun Kelly (USA) - Hotel Diablo World Tour
To 19.9.2019 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18

Amerikkalainen rap-artisti Machine Gun Kelly (MGK) saapuu Suomeen keikalle syksyllä osana maailmanlaajuista Hotel Diablo-kiertuettaan. Näyttelijänäkin kannuksensa ansainnut MGK on rakentanut musiikkiuraansa jo teini-iästä lähtien ja julkaissut kolme menestyksekästä studioalbumia. Suomen-vierailullaan MGK nähdään Helsingin The Circus-klubilla 19.9.2019. 

Clevelandista kotoisin oleva Colson Baker nousi yleisön tietoisuuteen Machine Gun Kellynä jo vuonna 2006 julkaistuaan teini-iässä mixtapen. Saatuaan levytyssopimuksen hän julkaisi kriitikoiden suitsuttaman debyyttialbuminsa ”Lace Up” vuonna 2012.  Vuonna 2015 julkaistu ”General Admission” nousi USA:ssa listalla nelossijalle – kun taas uusin albumi “Bloom” (2017) yhdistää tummempia sävyjä musiikillisesti rap rockin, R&B’n ja tarinankerronnan kautta. Yhteistyössä Camila Cabellon kanssa julkaistu hitti ”Bad Things” nousi Billboard Hot 100-listan sijalle neljä.

MGK on tunnettu myös näyttelijänä. Hän on esiintynyt mm. vuoden 2014 romanttisessa draamassa ”Beyond The Lights”, Showtime-sarjassa ”Roadies”, sekä Netflixin suurmenestyselokuvassa ”Bird Box”. Hänet nähdään myös näyttelemässä rumpali Tommy Leetä viime viikolla Netflixissä ensi-iltansa saaneessa Mötley Crüe-dokumentissa ”The Dirt”.

MGK kertoo imeneensä musiikillisia vaikutteita mm. DMXiltä, Eminemiltä, sekä Guns N’ Rosesilta ja Blink-182:lta. 

LIPUT:

Etuosto-oikeus to 4.4 klo 09.00 - pe 5.4. klo 10.00
Etu voimassa Silver-, Gold- ja Premium-jäsentasoilla.

Palvelumaksuineen alkaen 47,50 euroa Lippupisteestä.

Liput yleiseen myyntiin pe 5.4. klo 10.00 osoitteessa www.livenation.fi.

Liput

Kirjaudu