Michael Bublé
MICHAEL BUBLÉ KONSERTOI HARTWALL AREENALLA
Pe 20.04.2012 Helsinki, Hartwall Areena

Events Clubin jäsenenä sinulla on mahdollista varata VIP -pakettisi tähän unohtumattomaan iltaan. Pelkkiä lippuja ei kauttamme ole saatavilla.
Pop- ja viihdemusiikin supertähti Michael Bublé saapuu viimeinkin Suomeen. Maailman suosituimpiin miesartisteihin lukeutuva, urallaan yli 33 miljoonaa levyä myynyt kanadalaislaulaja esiintyy Helsingissä Hartwall Areenalla perjantaina 20. huhtikuuta.
Jo lapsuudessaan Frank Sinatran ja Ella Fitzgeraldin kaltaisesta jazz- ja viihdemusiikista innostunut Michael Bublé voitti teinivuosinaan paikallisia talent-kilpailuja, kiersi Pohjois-Amerikkaa musiikkirevyyn jäsenenä ja julkaisi lukuisia omakustannelevytyksiä. Merkittävänä lähtölaukauksena artistin nykyiselle uralle toimi kohtaaminen ja yhteistyön aloittaminen David Fosterin kanssa. Aikaisemmin esimerkiksi Michael Jacksonin, Celine Dionin ja Madonnan seurassa työskennellyt tuottajalegenda äänitti Bublén kanssa artistin nimeä kantavan läpimurtoalbumin, joka nousi yhdeksi vuoden 2003 suurimmista menestystarinoista.
Debyyttilevynsä julkaisun jälkeen Michael Bublén suosio on vain kasvanut. Artistin edellinen albumi ”Crazy Love” (2009) on myynyt maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta ja Suomessakin pitkäsoitto on ylittänyt reippaasti kultalevyrajan. Artistin viimeisin julkaisu on lokakuun lopussa ilmestynyt joululevy ”Christmas”, joka on parhaillaan listojen kärjessä ympäri maailmaa.
Muiden saavutustensa ohella Michael Bublé on palkittu useilla Grammy- ja Juno-palkinnoilla, myynyt loppuun valtaosan viime vuosien konserteistaan, kerännyt lukuisia listaykkösiä ympäri maailmaa, näytellyt elokuvissa sekä äänittänyt yhteislevytyksiä esimerkiksi Nelly Furtadon ja Shania Twainin kanssa.
LIPUT:
Myyntiin ti 29.11.2011 klo 9.00
59/69/75/85 EUR +toimituskulut. Lippupisteestä
Ostorajoitus: 8 lippua / asiakas
Konsertin järjestää Fullsteam